Natiivimainonta siivitti rahoitusalan kampanjan lanseerausta – digimainonnan tulokset erinomaiset

  Lanseerasimme vuonna 2016 huhtikuun alussa uuden kiinteistöalan sähköisen joukkorahoituspalvelun, joka yhdistää rahoitusta tarvitsevat rakennuttajat ja tuottavia sijoituskohteita etsivät sijoittajat. Groundfunding Oyj lähti ensimmäisenä Suomessa tarjoamaan rakennuttajille rahoitusmallia, jossa rakennusprojekti rahoitetaan yksityishenkilöiltä joukkorahoituksena saatavilla sijoituksilla. Joukkorahoitus ravistelee perinteisiä rahoitusmuotoja ja se tuo uutta virtaa rahoitusmarkkinoille. Lyhytaikainen sijoittaminen rakentamiseen kiinnostaa monia ja nyt sijoittajilla on ensimmäistä…...

Näytä lisää

Kuinka suunnitella toimiva kuvamainos

Yksi kuvallisen nettimainonnan perisynneistä, jota näkee etenkin perinteiseen mainontaan tutustuneiden keskuudessa, on mainonnan toteuttaminen niin, että suunnitellaan yksi mainos, lyödään haluttuihin medioihin parin kolmen viikon ajaksi ja toivotaan tuloksia. Nettimainontaa EI TODELLAKAAN kannata tehdä näin! Aloita mieluummin siitä, että suunnittelet paljon mainoksia, kokeilet kaikkia ja jatkat parhaiden käyttöä. Alla mainitsimme lukuisia toimivia vaihtoehtoja kuvamainosten suunnitteluun…...

Näytä lisää

Laskeutumissivun suunnittelu ja toteutus

Sivusto, johon käyttäjä ensimmäiseksi hakukoneesta tai mainoksesta klikattuaan päätyy, eli laskeutumissivu, on äärimmäisen tärkeä osa nettimarkkinoinnin tehokkuutta! Jos netissä harrastaa minkäänlaista mainontaa tai edes aktiivisesti ja suunnitelmallisesti pyrkii näkymään Googlessa, kannattaa aloittaa suunnittelemalla hyvä laskeutumissivu. Kirjoitimme muutaman vinkin siihen, millainen laskeutumissivu on toimiva ja mitä siellä pitäisi näkyä.

Näytä lisää

Responsiiviset nettisivut näkyvät paremmin

Google päivitti huhtikuun lopulla hakualgoritmejaan niin, että sivun hakusijoitukseen Googlessa vaikuttaa muun ohella sen toimivuus mobiililaitteilla. Syynä tähän on mobiililaitteiden hurja yleistyminen ja halu näyttää hakijoille tuloksia, jotka voi avata päätelaitteesta riippumatta. Jos omat nettisivusi ovat jumahtaneet pöytäkoneaikaan, viimeistään nyt kannattaa niiden muutos responsiivisiksi eli kaikilla päätelaitteilla toimiviksi!

Näytä lisää

YouTube-mainonta – miten ja miksi?

YouTube on kiistatta internetin suurin videopalvelu. Palvelu on saavuttanut kiistattoman markkinajohtajuuden myös Suomessa, ja miljoonat suomalaiset katsovat palvelussa videoita ja samalla myös ennen niitä näkyviä mainoksia. Videomainonta on yksi tämän hetken kuumimmista mainonnan ja markkinoinnin trendeistä. Mitä jos kertoisimme, että YouTube-mainonnalla voit saavuttaa yhdistetysti nettimainonnan ja televisiomainonnan parhaat puolet?

Näytä lisää

Sosiaalisen median läsnäolo kannattaa

Sosiaalinen media on todella tehokas keino markkinoida melkein mitä vaan. Jostain syystä kuulee kuitenkin kysyttävän, että ”mikäs ihme siinä SoMessa on ideana, mehän tehdään ja myydään näitä x-tuotteita eikä päivitellä työaikana mitään Facebookkeja?” Tähän törmää usein varsinkin vanhempien yritysten ja niiden johdon keskuudessa. Startupia perustava tuntuu pääsääntöisesti tietävän, että sosiaalisen median näkyvyyden väliin jättämällä ampuu…...

Näytä lisää

Markkinointi sisällön avulla

Viime vuosina merkittävää nostetta saanut markkinoinnin trendi on siirtyminen maksetusta ”OSTA MINUT”-mainonnasta erilaisiin ”oikeaa” sisältöä hyväksi käyttäviin markkinointikeinoihin. Sisältöä hyödyntävään markkinointiin on useita erilaisia keinoja ja terminologiaa – yhdistävänä tekijänä useimmille näistä on kuitenkin niiden huikea tehokkuus markkinoinnissa! Avasimme tässä artikkelissa hieman erilaisia keinoja markkinoida sisällöllä.

Näytä lisää

Markkinointiarvonnan säännöt

Erilaisia arvontoja ja kisoja voi käyttää sekä yksittäisten tuotteiden ja palveluiden markkinoinnissa että brändin rakentamisessa. Suomessa markkinointiarvonnan säännöt on kuitenkin säädetty laissa, ja kuluttajansuojalain mukaan tietyt käytännöt ovat kiellettyjä. Kasasimme yhteen tärkeimmät asiat, jotka pitää muistaa järjestäessään markkinointiarvontoja!

Näytä lisää

B2B-markkinointi digitaalisin keinoin

Ajattelimme tämän blogikirjoituksen tiimoilta käsitellä ja pohtia paria lausetta, joita olemme kuulleet useasti B2B-yritysten päättäjien suusta. Nämä kaksi ovat: ”B2B-yrityksen ei ole järkeä markkinoida netissä” ”B2B-markkinointi toimii kuluttajamarkkinoinnista eroavasti.” Me olemme sitä mieltä, ettei kumpikaan pidä ainakaan täysin paikkaansa. Vuonna 2015 B2B-markkinointi pyörii huomattavasti tuloksellisemmin, kun totuttuihin markkinointikeinoihin yhdistää tarkoituksenmukaisia digitaalisia keinoja.

Näytä lisää

WordPress helpottaa nettisivun luomista ja ylläpitoa

Mainostoimistomme täytti tänä vuonna kunnioitettavat kymmenen vuotta. Olemme toimistomme alkuajoista lähtien tehneet asiakkaille nettisivuja, ja vuonna 2005 niitä tehdäkseen joutui pakostakin koodaamaan. Myymme edelleen koodia, mutta nykyisin perushyvät nettisivut saa luotua melkoisen helposti käyttämällä erilaisia sisällönhallintajärjestelmiä. Meidän suosikkimme on WordPress. WordPress tarjoaa mahdollisuuden luoda nettisivu ja hallinnoida sen sisältöä kirjoittamatta riviäkään koodia – tai aloittaa…...

Näytä lisää