Forssan kaupunki
Forssan kaupunki on luottanut 4D:n palveluihin jo useamman vuoden ajan. Vuosien saatossa hedelmällinen yhteistyömme on syventynyt entisestään. Perustana on toiminut kattava brändikysely, joka toteutettiin vuonna 2020 etänä keskellä pandemian asettamia haasteita.
Jari Kesäniemi, Kaupunginjohtaja
Saamamme palaute on ollut erittäin positiivista ja myös lukuihin voi olla varsin tyytyväinen.
Kesälläkin voi viestiä tuloksekkaasti
Suomalainen lomailee ja matkailee kesällä usein kotimaassa. Siksi loimme Forssalle kesäisen kevyen kampanjakokonaisuuden nimeltään “Millainen kesäforssalainen sinä olet?”. Testissä pystyimme hauskojen hahmojen ja kysymysten avulla informoimaan sopivan laajaa kohderyhmää Forssan kesän mahdollisuuksista sekä samalla tarjoamaan ihmisille mukavan leppeää kesätekemistä.
Testi laadittiin niin, että sekä hahmot että kysymykset avaavat kukin osaltaan Forssan kesätarjonnan laajuutta. Lopputulos, eli se oma hahmo, oli myös mahdollista jakaa sosiaalisen median kanavissa
Niin muuten, voiton vei ylivoimaisella äänivyöryllä Luontofani-Friidan hahmo, mikä ei sinällään yllätä – onhan Forssa satojen puistojen ja kauniin luonnon tyyssija.
Tulokset
Kampanjan tarkoitus oli olla informatiivinen, imagollinen ja viihteellinen, mutta taktisuuttakaan ei unohdettu. Optiona kampanjassa oli uutiskirjeen tilausmahdollisuus, joka toi jälleen mukavan lisän tilaajakantaan – yhteensä yli 400 uutta tilaajaa.
Kampanjassa oli kesän aikana yhteensä 1,9 miljoonaa mainosnäyttöä ja ja keskimääräinen klikkiprosentti oli 3,23 %, mikä on varsin korkea tulos. Tämä kertoo oikeanlaisesta kohdennuksesta sekä kohdeyleisöä puhuttelevasta sisällöstä. Lisäksi somessa mainos sai paljon tykkäyksiä ja kommentteja, jotka olivat lähes yksinomaan positiivisia.
1,9 M
Mainosnäyttöä
57 600
Klikkausta kyselyyn
1927
Testivastausta
Huolella hiottu äänibrändi herättää huomiota
Hitsaaja, hevonen, koski, holja, torin äänet. Muun muassa niiltä Forssa kuulostaa!
Kutsuimme forssalaiset ja forssamieliset kaupungin 100-vuotisjuhlan kunniaksi osallistumaan Forssan äänibrändin rakentamiseen. Ystävänpäivänä 2024 olimme valmiina tulemaan julkisuuteen uunituoreen äänibrändin kanssa.
Äänibrändäystyössä kaupungille toteutettiin äänilogo sekä pidempi ääniteos, joita tullaan käyttämään kaupungin viestinnässä ja markkinoinnissa. Samalla se viestii, että Forssa on eteenpäin katsova, innovatiivinen toimija. Toteuttajaksi valikoitui säveltäjä ja turkulaisen Linnateatterin taiteellinen johtaja Jussi Vahvaselkä. Hän on kokenut viihdealan ammattilainen niin teatterin kuin musiikinkin saralla.
Valmis ääniteos julkaistiin Forssan kaupungin omissa kanavissa sekä lehdistötiedotteena, sillä Suomessa melko harvinaislaatuisella tempauksella oli mahdollisuus saavuttaa ansaitun median huomio kansallisellakin tasolla. Emme olleet väärässä: esimerkiksi Helsingin Sanomat tarttui aiheeseen kulttuurisivuillaan.
Ja tältä se kuulostaa! Voit lukea myös lisää taustoja sekä asiakkaamme mietteitä.
Tulokset
Tiedotteiden lisäksi tehty työ ansaitsi huomion maksimoimiseksi kampanjan. Keinovalikoimasta löytyivät Adformin ohjelmallinen ostaminen, joka sopii erinomaisesti audiovisuaalisen materiaalin esittäminen, Metan kanavat sekä Google Ads.
Kokonaisuus onnistui mainiosti. Äänibrändi ja mainonta siis kiinnosti ihmisiä. Antaa lukujen puhua puolestaan. Luvuissa on laskettu yhteen kaikkien toimenpiteiden reaktiot.
691 300
Mainosnäyttöä
7 890
Klikkauksia
1,13 %
Klikkiprosentti
Ääntä kohti – Forssan äänibrändäys
Laadimme syksyllä 2023 Forssalle äänibrändäyskampanjan, jossa oli tarkoitus selvittää kansan syvien rivien tuntemukset siitä, miltä Forssa kuulostaa.
Forssa on arvokas satavuotias kaikkien aistien kaupunki, joka ansaitsee tulla huomioiduksi myös omalla äänellään. Siksi halusimme kysyä nykyisiltä ja entisiltä forssalaisilta sekä muuten vaan forssamielisiltä ihmisiltä, millaisia äänimielikuvia Forssa ihmisissä herättää.
Tulokset
Monikanavaisesti toteutettu kampanja näkyi ja kuului kuva- ja videomuodossa useissa kanavissa (Facebook, Instagram, Adform ja Google Ads). Mainoskasvoksi videoon saatiin Forssan oma kasvatti, Jonna Tervomaa, mikä lisäsi omalta osaltaan muutoinkin erottuvan kampanjan näkyvyyttä.
1,3 M
Mainosnäyttöä
27 629
Kampanjasivulla kävijää
10 994
Klikkausta kyselyyn
927
Kyselyvastausta
187 000
Adform-mainosnäyttöä
300
Forssan kaupungin
uutiskirjeen tilaajaa
Lisää upeita asiakkaitamme
Here goes your text … Select any part of your text to access the formatting toolbar.