Projektikoordinaattori – tule tekemään kanssamme vaikuttavia tekoja
Innostutko aikatauluista, asiakkaan palvelemisesta, odotusten ylittämisestä ja onnistuneista kampanjoista? Onko tuloksen tekeminen ja tiimityöskentely intohimosi? Jos vastasit mielessäsi kyllä, voit hyvinkin olla kaipaamamme projektikoordinaattori.
Meillä pääset luomaan menestystarinoita asiakkaillemme. Toivomme, että osaat pitää aikataulut tiukasti otteessasi ja olet taitava kommunikoimaan oman tiimin ja asiakkaidemme kanssa. Tehtäviisi kuuluu monipuolinen yhteydenpito asiakkaiden sekä heidän yhteistyökumppaneidensa kanssa, ja tietysti viestin välittäminen omalle tiimille. Olet siis luontainen viestinviejä ja ajatusten kirkastaja.
Meille on tärkeää, että kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat, osa persoonallista joukkoamme. Täällä kaivataan hyviä tyyppejä, ei koneiston osia. Meidät on aina mukava tavata.
Me 4D:llä odotamme sinulta
Odotamme, että hahmotat selkeästi suuret kokonaisuudet. Tiedät, että asiakkaan toiveiden toteuttaminen loppuun saakka vaatii sitkeyttä ja joskus myös suostuttelua. Suurten kokonaisuuksien hallitsijana kiinnität huomiota detaljeihin, käytännön tekijänä olet tinkimätön viimeistelijä.
Asiakkaan kanssa kommunikointi sujuu sinulta luontaisesti. Kokeneena ammattilaisena pystyt vakuuttamaan asiakkaasi ja osaat auttaa heitä haasteiden ratkaisemisessa.
Hae siis osaksi porukkaamme. Meillä pääset tekemään monipuolisia tehtäviä osana iloista joukkoamme. Tehtäviisi projektikoordinaattorina kuuluu muun muassa:
- Painotöiden koordinointi, tarjouspyynnöt, tilaukset, materiaalivalinnat, aineiston toimitukset
- Kuvausten valvonta, kuvien valintaan osallistuminen
- Mediaselvitykset, ilmoitusaineistojen toimitukset
- Käännöstöiden tilaus ja liikelahjaselvitykset
- Toimiston avustavia töitä, osallistumista tarjousten tekoon, laskutukseen
Muutos on markkinointialalla jatkuvaa ja sitä ei tarvitse pelätä. Arvostamme hyvää kokonaisuuksien hallintaa ja oma-aloitteisuutta.
Me 4D:llä tarjoamme sinulle
Kiinnostavan työn ja mielenkiintoiset asiakkaat kera innostavien haasteiden notkeassa kasvuyrityksessä. Saat mahdollisuuden näyttää monipuoliset taitosi, edetä ja samalla muovata omaa toimenkuvaasi.
Joukkovoimaa, eli ammattilaistiimin tuen sekä valitettavasti toisinaan myös huonoa huumoria, tilannekomiikkaa, röhönaurua ja kyseenalaista musiikkimakua.
Vastuullisen ja välittävän työpaikan, jossa voit olla loistava oma itsesi.
Hetkiä, jotka saavat sinut unohtamaan, että olet töissä. Haluamme, että löydät riemun ja mielekkyyden siitä ajasta, jonka olet poissa kotoa. Siksi emme pönötä, kiusaa, puukota selkään tai kitise. Olemme samalla puolella ja yhtä joukkuetta.
Aloita tutkimalla asiakaslupauksemme, löydät ne tästä. Mieti hetki, mutta älä liian kauan, ja laita hakemus palkkatoivomuksen kera rekry@4dgroup.fi
Jätä hakemus ennen 6.6. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löytyessä.

